KLINGGRUPPEN

Yrityksemme

Yrityksemme

Yrityshistoria

Klinggruppen perustettiin tammikuussa 2015. Tavoitteemme oli luoda markkinoiden paras ja monipuolisin valikoima toimistotarvikkeita erilaisille työpaikoille. Yrityksemme ensimmäinen palaveri pidettiin perustajiemme kotona maaliskuussa 2015 ja vain kaksi päivää tämän jälkeen teimme ensimmäisen historiallisen tilauksemme. Tämän jälkeen loppu on historiaa, kuten on tapana sanoa.

Vuosien varrella olemme kasvattaneet ja laajentaneet liiketoimintaamme. Vuonna 2019 uurastuksemme palkittiin Gaselli palkinnolla yhtenä Ruotsin nopeimmin kasvavana yrityksistä.

Tavoitteemme on kasvaa alamme suurimmaksi yritykseksi Pohjoismaissa. Jotta tämä olisi mahdollista haluamme keskittyä henkilökuntaamme, joka on suurin voimavaramme ja avaimemme menestykseen. Meille on myös tärkeää kehittyä yrityksenä ja siinä henkilöstömme aktiivinen osallistuminen on meille tärkeää.

Toimintamme

Klinggruppen tarjoaa kattavan valikoiman laadukkaita ja tehokkaita tuotteita työpaikoille. Liiketoiminnassamme pyrimme saavuttamaan mahdollisimman korkean tason kaikilla toimintamme osa-alueilla. Tämä koskee kaikkea tuotteistamme ja designista henkilökohtaisiin tapaamisiin myyjiemme kanssa.

Visiomme on olla alamme johtava tekijä, mutta tärkein tavoitteemme on luoda asiakkaillemme lämmin, tehokas ja harmoninen työympäristö. Liikeideamme on tarjota edullisia ja laadukkaita tuotteita erilaisille työpaikoille.

Kehitämme jatkuvasti kasvavaa tuotevalikoimaamme vastaamaan asiakkaidemme toiveita ja tarpeita. Uudistamme tuotevalikoimaamme läheisessä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa taataksemme parhaimman mahdollisen laadun, toimivuuden ja designin. Meille myyntivoimamme on myös osa tuotettamme, joten luonnollisesti esittelyt, koulutukset ja palvelukäynnit ovat ilmaisia asiakkaillemme. Meiltä löydät myös markkinoiden parhaan ja laadukkaimman valikoiman.

Koulutetut ja asiantuntevat myyjämme vierailevat asiakkaidemme luona voidakseen nopeasti arvioida parhaat ratkaisut heidän tarpeisiinsa. Toiminnassamme henkilökohtaisen myynnin parissa painotamme hyviä ja kestäviä suhteita asiakkaidemme kanssa. Ymmärrämme myös luotettavan toimittajan tärkeyden asiakkaillemme. Päämäärämme on ylittää asiakkaidemme odotukset kaikilla liiketoimintamme osa-alueilla.

Vuosien varrella olemme kasvattaneet ja laajentaneet liiketoimintaamme. Vuonna 2019 uurastuksemme palkittiin Gaselli palkinnolla yhtenä Ruotsin nopeimmin kasvavana yrityksistä.

Tavoitteemme on kasvaa alamme suurimmaksi yritykseksi pohjoismaissa. Jotta tämä olisi mahdollista haluamme keskittyä henkilökuntaamme, joka on suurin voimavaramme ja avaimemme menestykseen. Meille on myös tärkeää kehittyä yrityksenä ja siinä henkilöstömme aktiivinen osallistuminen on meille tärkeää.

Perustajamme

Perustajistamme

”Haluan luoda ympäristön, jossa sekä itsellä että joukkueella on paikka ja mahdollisuus tehdä yhteistyötä. Uskon, että ihmisten erilaisuus on suuri voimavara. Minulle henkilöstömme on keskiössä kaikissa liiketoiminnan päätöksissämme ja ideoissamme, koska he kehittävät ideoitamme eteenpäin.”

Fredrik Kling
CEO/Founder

”Minusta positiivisella asenteella on suuri merkitys. Positiivisen ajattelun kautta voimme saavuttaa edellytykset, joita tarvitsemme menestyäksemme. Ajattelemalla positiivisesti voimme jo mielessämme luoda onnistuneen tuloksen ennen kuin suunnitelmaamme on edes toteutettu.
Uskon, että tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista, kun alamme nähdä ratkaisuja ja mahdollisuuksia ongelmien ja haasteiden sijaan. ”

Sekina Kling
VP/Founder

Yhteydenotot

Ole yhteydessä!

Haluatko olla yhteydessä meihin? Haluatko liittyä osaksi tiimiämme?

Älä epäröi ottaa meihin yhteyttä.