Tällä viikolla meidän uusi tähtemme Suvi Ritvanen jakaa omat ajatuksensa hänen ensimmäisestä konferenssistaan uusien ihanien työkavereidensa kanssa.
Oli synkkä ja myrskyinen yö… Eihän tämän näin pitänytkään alkaa!?
Siis, oli talvinen (lue loskainen ja kolea) aamu ja bussin nokka osoittaa kohti Oulun maata.
Suomen sammakkojengin talvikonferenssi alkaa, pieniä perhosia masussa, uusia kasvoja, uusia ideoita, siis kaikki uutta. Onneksi kyytiseura on tuttua.
”- Moi kaikki! Onpa kiva vihdoin nähdä ihan livenä!” Siis, nämä ihmisethän ovat aivan normaaleja? On Suvia, on Maikkia ja Sannaa, miesvahvistuksena Jesseä ja tietenkin äänestä tunnistettavaa Mikaelaa. Juttu luistaa kuin vanhoilla sotakavereilla konsanaan. Kerron illanistujaisissa, kuinka sammakoita saattaa karata tämän naisen suusta, ei kuulemma haittaa, kuuluu toimenkuvaan. Mahtavaa, olen tullut ” kotiin” näiden ihmisten seuraan.
On koulutusta, tavoitteiden asettamista, tuotetietoutta, ajatusten vaihtoa, mutta silti niin rennon rempseällä asenteella informaatioähkyyn. Tankataan välillä hyvää ruokaa, että jaksetaan vielä vähän lisää jakaa omia kokemuksia ja oivalluksia.
Eihän kaikki ole pelkkää työstä puhumista. Miten kauniita lumienkeleitä saimmekaan aikaiseksi ja tietenkin pieni kelkkakisa sai huikeita kannustuksia ja abloodeja raikumaan Tyrnävän illassa. Urheilun jälkeen oli hyvä liottaa hiet pois lämpimässä kylpysaavissa, ja kaunistautua illan juhlaruokailuun. Sanoin sen ääneen; ” Voisiko joku nipistää minua?”
Kiitokset ihastuttavalle pariskunnalle Hannukselan tilalle, meidän huolenpidosta!
Kiitokset Bertalle!
Kiitokset etenkin meille kaikille Suomen Sammakoille!
-Kohti tavoitetta ja sen yli-
Suvi Ritvanen